Historia

Rautaisia miekkoja on valmistettu Japanissa ainakin 300-luvulta lähtien, ja jonkinlainen miekkailutaito on ilmeisesti yhtä vanha. Varhaisina aikoina miekkaa kannettiin vyöstä ripustettuna teroitettu puoli alaspäin. Tällaisesta miekasta käytetään nimeä tachi. Katana on tachia yleensä hieman lyhyempi miekka, jota kannetaan vyöhön pistettynä, teroitettu puoli ylöspäin. Katana alkoi yleistyä 1300-luvulta lähtien ja syrjäytti vähitellen tachin lähes kokonaan. Katana sopii paremmin jalkamiehelle ja se voidaan kantotapansa takia vetää nopeasti ja tehokkaasti esiin siten, että veto sinänsä muodostaa ensimmäisen lyönnin.

Miekan nopeaa vetämistä tiedetään harjoitetun systemaattisesti miekkailun erillisenä osa-alueena jo 1500-luvun alkupuolella. Tästä taidosta käytetään nimeä iaijutsu (muiden nimien ohella) ja sen tarkoitus oli puhtaasti käytannöllinen: surmata vastustaja mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Iaidon varsinaisena perustajana pidetään samuraita nimelta Hayashizaki Jinsuke Shigenobu (n. 1546-1621). Useimpien nykyisin harjoitettavien iaidon koulukuntien juuret juontavat häneen. Jo hänen arvellaan korostaneen myös miekkailutaidon henkistä puolta. 1600-luvun alkuvuosina Tokugawa-suku alisti koko Japanin valtansa alle ja maassa alkoi pitkä rauhankausi vuosisatoja kestäneiden sisällissotien tauottua. Kun taistelutaitojen käytännön tarve väheni, alettiin kiinnittää enemmän huomiota niiden merkitykseen tienä henkiseen kehitykseen. Iaijutsusta (jutsu = taito, tekniikka) alkoi vähitellen kehittyä iaido (do = tie); tärkeäksi tuli liikesarjan puhtaus ja harjoittelijan henkinen asenne, samalla kun harjoittelun käytannöllinen, sotainen merkitys väheni. Tämä kehitys heijastui myös liikkeiden ulkoasuun. Nyky-iaido on ulkoisesti hyvin muodollinen laji, kuten japanilainen jousiammunta (kyudo), jota se monessa suhteessa muistuttaa.

Alkuperäisiä sotaisia taitoja ylläpitäviä iaijutsukoulukuntia on Japanissa edelleen olemassa, mutta niiden harrastajia on vähän ja Japanin ulkopuolella tuskin lainkaan. Iaidon harrastus on sen sijaan lisääntynyt tällä vuosisadalla voimakkaasti sekä Japanissa että muualla maailmassa.

Iaidoa on Suomessa harjoiteltu 1970-luvun alkupuolelta lähtien, aluksi aikidoseuroissa ja eräissä karateseuroissa. Iaido on kuitenkin itsenäinen budolaji, jonka harjoittelu ei vaadi kokemusta muista lajeista. Merkittävin asema lajin tunnetuksi tekemisessä täällä on ollut nyttemmin Japaniin palanneella Pohjoismaiden aikidon pääopettajalla Toshikazu Ichimuralla, jolla on korkea arvo myos iaidossa. Viime vuosina tärkein iaidon opettaja on ollut Japanissa asuva iaidomestari Takada-sensei. Iaidon harrastusta kehittämään on vuonna 1986 perustettu Suomen Iaidoliitto ry.